Harmonikkamusiikin sanansaattajan Maria Kalaniemen konserteissa ei tylsää hetkeä tule. Eikä tunteetonta.
Ohjelmistossa on itkettävimpiä balladeita, kauneimpia suomenruotsalaisia pelimannisävelmiä, hymyilyttäviä savolaisia rakkauslauluja ja kaikkien tuntemia iskelmäklassikoita.
Jos mahdollista, 30-vuotisjuhlakonsertissa ohjelmisto oli normaaliakin värikkäämpi. Erityyppisiä soittokavereitakin löytyy jo siinä määrin, että tyylit ja tunnelmat vaihtuivat väistämättä.
Konsertin aloitti duopotpuri pianisti Timo Alakotilan kanssa. Kaksikko osaa tunnelmanluonnin, kaihossa vellomisen taidon.
Näin käy, kun melodiat on poimittu kauneimpien joukosta ja kun Alakotila sointuvelhona tietää, mistä naruista vetää. Ja koska kaksikon soitossa asuu rauha.
Illan ehdottomasti koskettavin numero oli duon intensiivinen versio mustalaislaulusta Olin sairas kun luokseni saavuit.
Soittajana Kalaniemi on hienostunut, lyyrinen – ja aavistuksen pidättyväinen. Mutta kun hän sai kaverikseen pelimannipoljennon parhaat ammattilaiset viulistiArto Järvelästä alkaen, kasvoi soiton svengi ja energia uusiin mittarilukemiin.Ellin polkka kirvoitti jo jiihaa-huutoja.
Lavalla nähtiin myös komea jousisto. Aldargaz-yhtyeen kanssa 1990-luvulla levytettyAhma kuori esiin koko porukasta friggmäisen isosointisen ja virtuoottisen iloitteluryhmän. Napoleon-häämarssin jylhyys ja kauneus olisi kelvannut vaativimmallekin morsiamelle.
Lopussa Kalaniemi ja Alakotila soittivat vielä kahdestaan Vaienneen viulun. Laulu on ehkä kuluneista kulunein, mutta kun sen soittaa intensiivisesti ja vain olennaiseen keskittyen, yhtäkkiä mikään ei voisi olla kauniimpaa.
Värikkyydestä huolimatta konsertista jäi päällimmäiseksi yksi voimakas tunne: rauha. Pulssi oli tasaantunut, oli helpompi hengittää. Maria Kalaniemellä on sellainen vaikutus.
HS kulttuuri 10.11.2013, Mari Koppinen